RAKENNUS

TUULIVOIMA

AURINKOENERGIA

GEOENERGIA

GEOTERMINEN

AULANÄYTTÖ

Open Energy

Aalto-yliopiston kampuksilla parannetaan rakennusten energiatehokkuutta pitkäjänteisesti. Haluamme vähentää energiankulutusta sekä panostaa paikallisen energian tuottamiseen - Aalto University Campus & Real Estaten tavoitteena on saavuttaa energiaomavarainen Otaniemi 2030.

Tavoitteellinen toimintamme edellyttää energiankäytön tuntemista ja seurantaa, energiansäästömahdollisuuksien kartoittamista sekä teknistaloudellisesti fksujen energiansäästötoimien määrittämistä ja toteuttamista. 

Ajankohtaista

Otaniemen innovaatiokeskittymä saa uuden lippulaivan, kun yksi Euroopan suurimmista kasvuyrityskeskuksista avautuu loppuvuodesta Otaniemeen. Otakaari 5:ssa entisissä Sähkötekniikan korkeakoulun tiloissa avautuva yhteisötila A Grid kokoaa saman katon alle muun muassa kasvuyrityksiä, luovien alojen yrityksiä, kiihdyttämöitä ja palveluita yrityksille.

The post Aallon kampukselle nousee satojen toimijoiden kasvuyrityskeskus A Grid appeared first on Aalto-yliopistokiinteistöt Oy.

Hankasuontien varastolla toukokuussa järjestetty Aalto-yliopiston ja Aalto CRE:n kalustekierrätyspäivä houkutteli paikalle satoja ylimääräisistä yliopiston huonekaluista kiinnostuneita. Kokonaisuudessaan opiskelijoille ja henkilöstölle suunnatussa kierrätyspäivässä eteenpäin lahjoitettiin noin 900 tuotetta.

The post Suuri suosio Aallon kalustekierrätyspäivälle appeared first on Aalto-yliopistokiinteistöt Oy.

Olemme solmineet vuokrasopimuksen Alkon kanssa ja uuden konseptin mukainen myymälä avautuu elokuussa 2018 Otaniemen Metrokeskukseen.

The post Pitkä odotus on päättynyt – Alkon myymälä Otaniemeen appeared first on Aalto-yliopistokiinteistöt Oy.